2017

Jättipökkövehka eli ruumiskukka on ällöttävä mutta kiinnostava somejulkkis

Jättipökkövehka (Amorphophallus titanum) on luultavasti maailman kamalimman hajuinen kasvi ja siitä huolimatta – tai juuri siitä syystä –  kasviharrastajat seuraavat innokkaasti kasvin kukintaa. Kyseessä on äärimmäisen harvinainen hetki, sillä tämä kasvi kukkii noin yhdeksän vuoden välein ja silloinkin vain muutaman päivän ajan. Kasvi on näytteillä noin 20 kasvitieteellisessä puutarhassa koko maailmassa, joten ei ole ihme, että jonoja riittää kukinnan lähestyessä. Kukinnat tallennetaan nykyään usein myös live streamina, jolloin tapahtumaa voi seurata ilman hajusta kärsimistä. Jättipökkövehka koostuu yhdestä ainoasta lehdestä, joka voi olla korkeudeltaan jopa viisi metriä ja näyttää samalta kuin haiseekin. Kasvi on väriltään kuivuneen veren punainen. Sen kukinto voi kasvaa kolme metriä korkeaksi ja on muodoltaan pylväsmäinen tähkä. Kasvin emikukat sijaitsevat tähkän alaosassa ja hedekukat niiden yläpuolella, muodostaen keltaisen raidan. Emikukat aukeavat hedekukkia aiemmin, joten kasvi ei pysty pölyttymään itse. Kasvin mätänevää raatoa muistuttava haju erittyy tähkän yläosasta. Haju houkuttelee paikalle pölyttäviä hyönteisiä. Kun kasvi on kukkinut, alkaa tähkään kehittyä punaisia marjoja jotka ovat suunnilleen oliivin kokoisia. Kasvin suojuslehti kääntyy suojaamaan marjoja ja kun marjat ovat kypsiä, suojuslehti kuihtuu ja linnut alkavat levittää kasvin siemeniä. Ravintoa jättipökkövehka varastoi maanalla sijaitsevaan mukulaan, joka voi olla painoltaan jopa 75 kg. Joka vuosi mukula tuottaa uuden lehden vanhan ja lakastuneen tilalle, ja toisinaan myös kukan.

Luonnonvaraisena jättipökkövehka kasvaa Sumatran länsiosien sademetsissä sekä Borneossa Indonesiassa. Se viihtyy jyrkillä vuorenrinteillä 120 – 360 metrin korkeudella vedenpinnasta. Ensimmäiset tieteelliset havainnot kasvista teki vuonna 1878 italialainen kasvitutkija Odoardo Beccari. Ensimmäiseksi se istutettiin Lontoon kasvitieteelliseen puutarhaan vuonna 1889, jossa se on tämän jälkeen kukkinut yli 100 kertaa. Vuonna 1937 dokumentoitiin jättipökkövehkan kukinta New Yorkin kasvitieteellisessä puutarhassa. Kaikkien aikojen ennätyskukinta taas nähtiin Bonnin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Saksassa vuonna 2003, jolloin kukinto oli parhaimmillaan 2,74 metriä korkea. Tämä kirjattiin myös Guinnesin ennätysten kirjaan. Kasvin karmaiseva haju liittyy nimenomaan sen kukintaan. Kun kukinto aukeaa, alkaa se levittää ympärilleen mätänevän ruumiin hajua. Tämän takia kukkaa kutsutaan yleisesti myös ruumiskukaksi. Kasvi kukkii yleensä ensimmäistä kertaa 7-9 vuoden kuluessa sen istuttamisesta. Tämän jälkeen saattaa taas kulua vuosia seuraavaan kukintaan, tai se saattaa tapahtua muutaman vuoden kuluessa. Muutamia kertoja historiassa on tapahtunut niin, että kasvi on kukkinut useamman kerran muutaman vuoden ajanjaksolla.

Jättipökkövehkasta on tullut varsin tunnettu ympäri maailmaa varsinkin sen jälkeen, kun kukintovideot yleistyivät sosiaalisessa mediassa. Tällöin siitä kiinnostuivat sellaisetkin ihmiset, jotka eivät aktiivisesti muuten seuraa kasvimaailman tapahtumia. Sen outo haju ja kukinnon epäsäännöllisyys kiinnostavat sekä kasvitutkijoita että turisteja. Kun kasvi alkaa näyttää kukinnan merkkejä, kerääntyvät kasviharrastajat hyvissä ajoin seuraamaan tapahtumaa ja jonot kasvitieteellisten puutarhojen edessä kasvavat satojen metrien mittaisiksi. Kasvi on luonnossa erittäin harvinainen, joten kasvitieteelliset puutarhat tekevät tärkeää työtä sen säilyttämiseksi ja kukintojen dokumentoimiseksi. Tämän takia suosio onkin tullut tarpeeseen, sillä ihmiset ovat myös valmiita maksamaan pääsylippujen hintoja kasvin nähdäkseen ja näin kerätään samalla varoja kasvitieteellisten puutarhojen työhön. New Yorkissa kasvin kukinnasta tuli siinä määrin ilmiö, että ihmiset ikuistivat toistensa ilmeitä yhteiseen kuvagalleriaan, jossa näytettiin jokaisen ensireaktio kasvin hajuun. Tokiossa puolestaan kasvi päätettiin tuoda kaikkien nähtäville avoimelle aukiolle Jindain puutarhassa, jotta kaikki halukkaat pääsisivät ottamaan kuvat vain muutamia kymmeniä tunteja kestävän kukinnan aikana.