2017

Pienen kodin hyötypuutarha

Oli puutarha sitten iso tai pieni, siitä löytyy iloa lähes ympäri vuoden, ehkä sitä lumisinta sydän talvea lukuun ottamatta. Rauhallisen levähdyspaikan lisäksi puutarhan voi laittaa suhteellisen helposti hyötykäyttöön. Hyötykasvit vaihtelevat yrteistä vihanneksiin ja hedelmiin, ja se mitä omaan puutarhaan kannattaa istuttaa riippuu sekä alueen laajuudesta, maaperän koostumuksesta, että siitä, kuinka paljon aikaa kasvien hoitamiseen on käytettävissä. Ennen kasvien istuttamista kannattaa miettiä myös ovatko ne itselleen mieluisia, sillä esimerkiksi porkkanoita on ihan turha kasvattaa jos niitä ei tule syötyä.

Ihanat tuoksuvat yrtit

Hyötykasveista yrtit ovat suhteellisen helppo hoitoisia. Ne jakautuvat kolmeen päätyyppiin, yksi vuotisiin, kaksivuotisiin, ja moni vuotisiin. Yksivuotiset yrtit pitää kylpeä vuosittain, kaksivuotiset kukkivat toisena kasvu vuotenaan, mutta tulee tämän jälkeen istuttaa jälleen, ja monivuotiset yrtit kasvavat jatkuvalla syötöllä. Yrtit menestyvät hyvin kukkapenkin reunalla, tai jopa pienemmissä ruukuissa, mutta jos niistä haluaa enemmän satoa niitä varten tulee kaivaa noin 50 senttimetrin syvyinen yrttipenkki joka täytetään hyvällä maalla. Osa yrteistä, kuten persilja, kasvaa helposti kylvämällä, kun taas toiset, kuten useimmat minttu perheen yrteistä kukoistavat vain taimikasvatuksen kautta. Ylipäätään yrtit menestyvät useilla erityyppisillä maa tyypeillä, ja ne tykkäävät paljon valoisista kasvupaikoista. Helppoja yrttejä uudella kasvattajalle ovat muun muassa oregano, rakuuna, ja mintut. Basilika ja tilli tuppaavat olevan hieman hankalampia pitää yllä, joten niiden kasvatusta suositellaan hieman kokeneemmille puutarhureille. Osa yrteistä, kuten esimerkiksi minttu, leviävät helposti laajalle alueelle, joten niiden kanssa kannattaa olla tarkkana kasvualueen rajoista. Syksyn tullessa kannattaa ottaa yrttejä talteen ja säilöä niitä joko kuivaamalla tai pakastamalla. Puutarhasta voi ottaa myös pieniä nippuja yrttejä ikkunalaudalle ruukkuihin kasvamaan, tämä takaa kivasti tuoreita makuja talven ruokiin. Yrttien lisäksi koti keittiössä voi kasvattaa ihania ja trendikkäitä versoja. Nämä kasvavat helposti kaupasta ostetuista kuivatuista herneistä ja siemenistä. Kokeilemisen arvoisia ovat esimerkiksi normaalit keitto herneet, auringonkukansiemenet, ja vihanneskrassi. Versojen kasvatus on hyvin helppoa. Ensimmäinen askel on siementen tai herneiden yön yli idätys, jonka jälkeen nämä istutetaan muutaman senttimetrin paksuiseen multa kerrokseen. Tämä kylvös tulee pitää kosteana, ja sen voi halutessaan peittää esimerkiksi muovilla johon on laitettu runsaasti reikiä. Muovi otetaan pois siemenien idettyä, ja salaattiin versoja voi laittaa niiden ollessa noin kymmenen sentin korkuisia.

Makoisat vihannekset

Yrttien seuraksi sopivat loistavasti vaikkapa kotona kasvatetut tomaatit. Pulleat punaiset hedelmät tykkäävät valosta ja lämmöstä, mutta eivät tarvitse suurta määrää maata alustakseen, joten ne toimivat hyvin pienissä puutarhoissa, ja vaikkapa parveke kasveina. Tomaatit kasvavat näppärästi ruukuissa tai laatikoissa, mutta ne voi myös laittaa tulemaan suoraan kasvimaasta. Salaatti on myös monelle se juttu mitä haluaisi syödä tuoreena omasta puutarhasta. Omaa salattitarhaa kasvattaessa on kiva kokeilla minkä tyyppisistä lehdistä tykkää, ja laajentaa ajan kuluessa omaa salaatti lajikkeiden tuntemustaan. Salaatit kasvavat helpoiten suhteellisen viileissä oloissa, ja useimmat niistä toimivat sekä ruukkukasveina, että kasvimaalla. Isomman puutarha alueen omistavat voivat laittaa penkkeihin kasvamaan useita kaali lajikkeita. Esimerkiksi kukka kaali ja parsalkaali kasvavat suhteellisen helposti siemenestä taimiksi kasvihuoneessa, jonka jälkeen ne voi siirtää penkkiin kasvamaan. Myös porkkanat, perunat ja sipulit ovat suhteellisen vähä töisiä ruokakasveja. Sipulit varsinkin antavat kasvattajalleen uusia makuelämyksiä, sillä tuoreet kasvit ovat huomattavasti maukkaampia kuin kaupan laarista löytyvät. Lajikkeita löytyy myös huomattavia määriä, ja sipulin ystävä voikin valita vaikkapa miedon varrellisen purjon, yrttisen valkosipulin, ja maukkaista salottisipuleista. Ruhosipulit ovat myöskin helppoja kasvattaa, ja monivuotisina kasveina ne tuovat iloa keväästä toiseen.

Makoisat vihannekset